Gabbeh-mattoja on pitkään ylistetty niiden taiteellisen vapauden ja raa'an, ilmeikkään kauneuden vuoksi. Perinteisesti Lähi-idässä paimentolaisheimojen kutomat matot valmistettiin alun perin henkilökohtaiseen käyttöön, toimien lämpiminä vuoteina tai lattianpäällysteinä ankarissa olosuhteissa. Ajan myötä tyyli kehittyi hienostuneiksi Loribaft- ja Kashkooli-perinteiksi, joita valmistetaan nykyään mestarillisesti muun muassa Intiassa, missä käsityöläiset kunnioittavat näitä ikivanhoja tekniikoita.
Termi 'Loribaft' viittaa tiettyyn, hienostuneeseen kudontalaatuun, joka on huomattavasti tiiviimpi kuin tavalliset Gabbeh-matot. Tämä tiheys saavutetaan suuremmalla solmutiheydellä, mikä mahdollistaa monimutkaisemman kuvioinnin ja ylellisemmän, samettisen tunnun jalan alla. Keräilijälle tai vaativalle kodin sisustajalle tämä tekninen hienostuneisuus tarkoittaa mattoa, joka on sekä yksityiskohtaisempi muotoilultaan että kestävämpi päivittäisessä käytössä.
Visuaalisesti näille matoille on ominaista minimalistinen estetiikka, jossa on usein laajoja yhtenäisiä tai kirjailtuja väripintoja, joiden välissä on oikukkaita, tyyliteltyjä aiheita. Nämä kuviot – pienistä eläinhahmoista abstrakteihin geometrisiin muotoihin – eivät ole vain koristeellisia, vaan syvästi symbolisia, edustaen usein kutojan ympäristöä, perhettä tai henkilökohtaista historiaa. Eloisten, luonnonmukaisten väriaineiden käyttö johtaa usein hienovaraisiin värivaihteluihin, joita kutsutaan nimellä abrash, ja jotka lisäävät maton syvyyttä ja luonnetta.
Tästä perinteestä peräisin olevan maton kerääminen on kulttuuriperinnön säilyttämistä. Koska jokainen kappale on luotu käsin ilman valmista kaaviota, mitkään kaksi mattoa eivät ole koskaan identtisiä. Näiden mattojen arvo piilee tässä inhimillisessä tekijässä – kutojan näkemyksessä, aikaa kunnioittavassa taidossa ja aidossa, käsikirjoittamattomassa kauneudessa, joka syntyy käsityöstä, joka on pysynyt suurelta osin muuttumattomana sukupolvien ajan.
